Lataaminen

Ladattavaa hybridiä kannattaa ladata ahkerasti, tällöin saavutetaan kaikkein suurin hyöty auton nykyaikaisesta tekniikasta. Avaamme seuraavassa lataamisen perusasioita, jotta voisit nauttia vain Citroënilla ajamisesta.
Lataaminen kotona
Lataushybridiä kannattaa ensisijaisesti ladata kotona. Kotilataus on kätevämpää ja samalla paljon edullisempaa kuin julkisia latauspisteitä käytettäessä. Ladattavalla hybridillä ajamisen suurimmat säästöt ja hyödyt syntyvät nimenomaan siitä, että autoa ladataan säännöllisesti kotona. Monien päivittäiset arkiajot ovat alle 50 km päivässä. Tällöin ladattavan hybridin sähköinen toimintamatka voi kokonaisuudessaan arjen ajoihin.
Kotilatauksessa kaksi tapaa
Kotona autoa voidaan ladata kahdella tapaa: joko kotitalouspistorasiasta (Mode 2) tai seinään asennettavalla latauslaitteella (Mode 3). Lähtökohtaisesti suosittelemme käyttämään auton lataamisen kotona latauslaitetta, sillä sen kanssa lataaminen sujuu nopeammin kuin kotitalouspistorasiasta. Tavallista pistorasiaa ei ole suunniteltu myöskään käytettäväksi pitkäaikaiseen kuormitukseen, joten tulipaloriski on tällöin suurempi. Pitkää jatkojohtoa ei saa missään nimessä käyttää sähköauton pitkäaikaiseen lataukseen.
Toisin kuin sähköautoilla, ladattavan hybridin akku ehtii täyttyä täyteen yön aikana myös kotitalouspistorasiasta.
Mode 3 -tyyppinen seinään asennettava latauslaite on suunniteltu sähköautojen ja ladattavien hybridien lataamiseen. Latauslaitteen asentaa sähkömies, joka valmistaa sähköliitäntöjen turvallisuuden. Mode 3 -lataus onnistuu myös punaisesta voimavirtapistorasiasta, johon voidaan kytkeä yhteensopiva latauslaite.
Citroënin lataushybridit on varustettu joko 3,6 kW:n tai 7,2 kW:n sisäisellä laturilla. Laturit ovat yksivaiheisia, joten useimmat suomalaiset kotitaloudet pystyvät lataamaan autoa 3,6 kW:n teholla. Tälläkin nopeudella akku täyttyy noin kolmessa tunnissa. Kotitalouspistorasiasta lataus kestää reilut viisi tuntia.
Jos asut taloyhtiössä, selvitä isännöitsijältä tai taloyhtiöstä mahdollisuutta ladattavan auton lataamiseen. Luvatta autoa ei saa ladata. Lisää tietoa sähköautojen lataamisesta taloyhtiöissä ja mahdollisten latauslaitteiden asentamisesta taloyhtiöön löydät mm. Kiinteistöliiton sivuilta. https://www.kiinteistoliitto.fi/taloyhtio/ajassa/latauspiste/
Lataustavat