Innovaatiot

Légende ci-dessous
Innovaatiot

SARJATUOTANTO

01_histoire_innovation_production2masseMaailman autoteollisuus muistaa André Citroënin ennen muuta miehenä, joka toi sarjatuotannon Eurooppaan Fordin teorioiden siivittämänä.
Citroën hyödynsi oppeja jo 1919 valmistaessaan 10HP-mallia (toiselta nimeltään Type A) Pariisissa. Näiden aikanaan uusien teorioiden ansiosta autot valmistuivat nopeasti liikkuvalta hihnalta, ja suuret sarjat alensivat niiden hintaa huomattavasti.
Innovaatiosta innostunut André Citroën kävi Fordilla Yhdysvalloissa jo vuonna 1912. Hän vieraili tuolloin Red Riverin tehtailla Detroitissa. Siellä hän näki omin silmin uuden teollisuustuotannon organisoinnin toiminnassa.

KOKOTERÄSKORI

02_histoire_innovation_carrosserietoutacier20-luvun alussa auton korit koostuivat puukehikosta, joka oli kiinnitetty alustalle ja peitetty pelleillä. André Citroën korvasi menetelmän kokonaan teräksestä valmistetulla korilla vuonna 1923 suorittamansa Yhdysvaltain-matkan jälkeen. Siellä hän oli nähnyt uuden menetelmän käytössä Buddilla.
Kokoteräskoriksi ristitty rakenne toi mukanaan useita etuja. Vankka ja jäykkä kori oli turvallisempi mutta myös mukavampi. Se oli ensimmäisenä B10-mallissa lokakuussa 1924 ja yleistyi kaksi vuotta myöhemmin upouuden B14:n myötä. Vuonna 1934, kun markkinoille tuotiin etuvetoinen Traction Avant, kokoteräskoria pidettiin vielä ennakkoluulottomana ratkaisuna. Se yleistyi autoissa vasta 50-luvulla.

KELLUVA MOOTTORI

03_histoire_innovation_moteurflottantLokakuussa 1931 André Citroën palasi uudelta Yhdysvaltain-matkalta. Tapansa mukaan hänellä oli mukanaan uusia ajatuksia, kuten kelluva moottori (Floating Power -moottori). Tämäkin idea kehitti aikansa autoja.
Ranskassa 20-luvun alussa syntynyt keksintö tuli käyttöön Chryslerilla vuonna 1931. Siinä moottorin värähtely suodattui, kun sen ja alustan väliin asetettiin joustavat kumipalat.
Huhtikuussa 1932 mallit C4 ja C6 varustettiin tällaisella moottorilla (ja merkinnällä MFP – Moteur Floating Power). Citroën ohitti taas kaikki eurooppalaiset kilpailijansa. Siitä lähtien kaikissa Citroëneissa on poikkeuksetta ollut kelluva moottorin ripustus.

ETUVETO

04_histoire_innovation_tractionavantAuton etupyöräveto oli ajatuksena tuttu jo auton alkuajoista. Tunnettu Fardier de Cugnot -malli (1770) liikkui jo yhden etupyöränsä voimalla. Monet pienet valmistajat olivat kokeilleet tekniikkaa vaihtelevalla menestyksellä.
Maaliskuussa 1933 André Citroën, joka oli aina uutuuksien ja innovaation kannattaja, pyysi insinöörejään perehtymään asiaan. Niinpä toukokuussa 1934 Citroën tarjosi ensimmäisenä suurena valmistajana etuvetoisen auton mallinimellä Traction Avant (7CV). Joistakin viimeistelyongelmista huolimatta auton maine kiiri pian kauas sen poikkeuksellisen ohjattavuuden ansiosta. Monet muutkin valmistajat lähtivät 50-, 60- ja 70-luvulla Citroënin viitoittamalle tielle.

YKSIOSAINEN KORI

05_histoire_innovation_carrosseriemonocoqueKaikista Citroënin Traction Avant -malliin toukokuussa 1934 kokoamista innovaatioista tärkein ja uudistavin oli etuvedon jälkeen juuri yksiosainen kori.
Aiemmin alusta ja kori valmistettiin toisistaan erillään ja yhdistettiin toisiinsa auton kokoonpanovaiheessa. Nyt ne koottiin yhdeksi elementiksi, joka täytti molempien osien tehtävän.
Sen lisäksi, että tämä tekninen ratkaisu lisäsi matkustajien mukavuutta ja turvallisuutta, alustan poistuminen mahdollisti painopisteen madaltamisen, jolloin auton ohjattavuus parani selvästi. Nykyään yksiosainen kori on yleisesti käytössä oleva valmistustapa jopa kalleimmissa urheiluautoissa.

KÄÄNTYVÄT AJOVALOT

06_histoire_innovation_pharestournantsKoska pimeys heikentää huomattavasti ajoturvallisuutta varsinkin mutkaisella tiellä, Citroën varusti DS:n ja ID:n vuodesta 1967 alkaen kääntyvillä lisäajovaloilla.
Niiden ansiosta autolla voi ajaa lievässä kaarteessa ja tiukassakin mutkassa yhtä turvallisesti kuin päivällä, sillä pimeä ei kätke nyt viime hetkellä valokeilaan tulevaa jalankulkijaa tai pyöräilijää. Innovaatio sai yksimielisen tuen taakseen.
Maaliskuussa 1970 lanseeratussa SM:ssä oli luonnollisesti tämä varuste. Muutamiksi vuosiksi tämän jälkeen mallista pois jäänyt ominaisuus palasi entistä ehompana lokakuussa 2004 C4:ään ja C5 phase 2:een saatavien kääntyvien ksenonajovalojen myötä. Tänään valot ovat varusteena myös C6:ssa, C4 Picassossa ja C5:ssä.

VISIOSPACE

07_histoire_innovation_visiospaceVuonna 2006 mallissa Grand C4 Picasso esitelty Visiospace-konsepti yhdistää poikkeuksellisen näkyvyyden (visio) ja runsaat sisätilat (space).
Visiospace-rakenteen perustana on panoraamatuulilasi, joka on poikkeuksellisen valoisa ja tarjoaa suuren näkökentän ulospäin. Poikkeuksellisen hyvä näkyvyys parantaa merkittävästi ajomukavuutta ja turvallisuutta.
Vuonna 2009 uudessa C3:ssa on kehitetty varustelua edelleen omintakeiseksi Visiodrive-käsitteeksi. Lasin ympäröimä matkustamo kylpee valossa. Panoraamatuulilasi antaa Visiodrive C3 -version matkustajille valoisuuden ja näkyvyyden ohella myös ennennäkemättömän matkustuskokemuksen.

KAASUNESTEJOUSITUS

08_histoire_innovation_suspensionhydrauliqueEnsimmäiset kaasunestejousituksen kehitysvaiheet ajoittuvat vuoteen 1944, ja niitä suunniteltiin 2CV-malliin. Loppujen lopuksi jousitus asennettiin vuonna 1954 Traction Avant -mallin (15 CV) takapyöriin.
Tämä jousitus tuli yleiseksi puheenaiheeksi vasta 1955, kun se oli näyttävästi markkinoidun DS19:n varusteena joka pyörässä. Tämä hatchback-malli tarjosi tuolloin ennenkokemattoman ohjattavuuden ja ajomukavuuden sekä vakioidun maavaran.
Jousitus oli DS:n ja ID:n etuoikeus, kunnes GS tuli markkinoille vuonna 1970. Sen jälkeen se oli varusteena malleissa CX, BX, XM, Xantia, C5 ja C6.
Elektroniikan esiinmarssin myötä kaasunestejousitus on muuttunut aktiivijousitukseksi, sen nimenä on nyt Hydractive tai Hydractive III+ (mm. uudessa C5-mallissa).

STOP AND START

09_histoire_innovation_stopandstartCitroën kuului ensimmäisiin Stop&Start-tekniikan markkinoille tuoneisiin merkkeihin, sillä se oli varusteena C3 Stop&Start-mallissa vuonna 2005. Innovaatio vähentää polttoaineenkulutusta, hiilidioksidipäästöä ja melua.
Stop&Start-teknologia nimittäin pysäyttää moottorin juuri ennen auton pysähtymistä liikenteessä (liikennevaloissa, ruuhkassa jne.). Moottori säilyy pysähdyksissä ja käynnisty automaattisesti, kun jarrupoljin vapautetaan liikkeelle lähdettäessä.
Citroën tuo vuonna 2010 uuden sukupolven Stop&Start-teknologian laajasti mallivalikoimaansa. Toisen sukupolven suorituskykyinen teknologia alentaa polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöä kaupunkiajossa noin 15 prosenttia.